Huhtikuu 2017

Huhtikuussa viileä sää sekä vähentynyt ydinvoimatuotanto nostivat Suomen hinta-alueen Spot-hinnan kuukausikeskiarvoa maaliskuuhun nähden. Viileä sää näkyi systeemihinnan kuukausikeskiarvossa, joka toteutui noin 3 €/MWh markkinoiden odotuksia korkeampana. Pohjoismaisen hydrobalanssin oltua edelleen alijäämäinen, oli vesivoimatuottajien mahdollista kontrolloida omaa tuotantoaan.

Pohjoismaisten sähköjohdannaisten osalta ei huhtikuussa nähty merkittäviä muutoksia. Johdannaishinnat olivat pääosin sivuttaisliikkeessä. Pohjoismaiden koko talven alijäämäisenä pysynyt hydrobalanssi on hiljalleen vahvistunut jo lähelle vuodenajan keskiarvotasoa.

Maailmalla hirmumyrsky Debbien aiheuttamat hetkelliset häiriöt Australian hiilituotannossa ja Kiinan sisäpolitiikka heiluttivat kuun aikana jonkin verran hiilen hintaa sekä päästöoikeuksien vaihteleva kysyntä päästöoikeuksien hintaa. Lopulta käytetyimpien polttoaineiden ja päästöoikeuden maaliskuun ja huhtikuun päätöstasot olivat erittäin lähellä toisiaan.

Spot-hinta

  • Spot-hinta Suomi
  • Systeemihinta (SYS)

(Spot-hinta on sähköpörssissä muodostuva sähkön hinta kullekkin hinta-alueelle Pohjoismaissa. Vastaavasti systeemihinta on absoluuttinen sähkön pörssihinta, joka ei huomioi hinta-alueiden rajoituksia.)

Futuurit

  • ENOFUTBLYR-18
  • ENOFUTBLYR-19

(Futuuri tarkoittaa kunkin ajanjakson ENO-alkuisen systeemihintaisen johdannaisen hintaa tulevaisuuden ajanjaksolle. Esimerkiksi sähkön hinta vuodelle 2018 lasketaan seuraavasti: ENOFUTBLYR-18 + SYHELFUTBLYR-18.)

Johdannaiset

  • Hinta vuodelle 2018
  • Hinta vuodelle 2019

(Johdannaismarkkinoilla käydään kauppaa sähkön johdannaistuotteilla, joiden avulla sähkön hinta voidaan suojata tulevaisuuden ajanjaksoille. Taulukossa olevat hinnat ovat kokonaishintoja tuleville vuosille.)

Aluehintaerotuotteet

  • SYHELFUTBLYR-18
  • SYHELFUTBLYR-19

(SYHEL-alkuinen aluehintaerotuote kertoo Suomen aluehinnan tulevaisuuden ajanjaksolle sähköpörssissä. Aluehinta tarkoittaa käytännössä Suomen alueen Spot-hinnan ja Systeemihinnan välistä erotusta.)

Sähkön hinnat pörssissä

Diagrammeissa olevat sähkön hinnat ovat yksikössä euroa per megawattitunti (€/MWH) ja ne eivät sisällä arvonlisäveroa. Johdannaisten hinnat ovat kunkin kaupankäyntipäivän ASK-hintoja (myyntilaita) ja ne eivät myöskään sisällä sähköntoimitukseen liittyviä kustannuksia, kuten Fingrid Oyj:n kulutusmaksua, kaupankäyntimaksuja tai alkuperäsertifikaattien hintoja.

Sähkömarkkinakatsaus huhtikuu 2017
5 (100%) 1 vote
Käytämme sivustollamme evästeitä (cookies). Jatkamalla hyväksyt evästeiden käytön.