Huhtikuu 2018

Erittäin kylmän maaliskuun jälkeen kevät saapui huhtikuussa. Lämpötilat olivat huhtikuussa vuodenajan keskiarvotasolla, minkä myötä Suomen spot-hinta laski huomattavasti maaliskuusta. Hintataso spot-markkinalla on edelleen korkea ja Suomen huhtikuun spot-hinnan toteutunut kuukausikeskiarvo, 40,21 €/MWh, oli 28 % viime vuoden huhtikuuta korkeampi. Tuotantotilanne oli Suomessa myös huhtikuussa hyvä, eikä maiden välisissä siirtoyhteyksissä Suomeen esiintynyt merkittäviä rajoituksia. Huhtikuun toteutunut aluehintaero oli siten alhainen, 1,21 €/MWh.

Nasdaqin pohjoismaisella sähköjohdannaismarkkinalla hinnat jatkoivat huhtikuussa nousuaan. Lähimpien tuotteiden osalta hintoja nostivat korkea spot-hintataso sekä kuiva sää, joka on pitänyt pohjoismaisen hydrobalanssin alijäämäisenä pitkän ajan keskiarvotasoon nähden. Kauempien jaksojen johdannaishinnat nousivat hiililauhteen korkeamman rajakustannuksen myötä, mikä on seurausta päästöoikeuden sekä käytetyimpien polttoaineiden vahvasta hintakehityksestä. Erittäin voimakkaasti alkuvuoden aikana nousseella päästöoikeusmarkkinalla kysyntä on edelleen riittävän runsasta, jota spekulatiiviset ostot tukevat. Lähi-idän konfliktit ovat vahvistaneet öljymarkkinaa, sillä niiden epäillään aiheuttavan katkoksia öljyntuotannossa. Ensi vuoden hiilitermiinin hinta nousi huhtikuun aikana lähes 10 $/tonni. Pääsyynä nousuun pidetään korkeaa öljyn hintaa, mutta myös osaltaan lieviä tuotantohäiriöitä sekä tuottajamaiden heikentyneitä valuuttoja. Kaasun hintaa puolestaan vahvistivat Euroopan alhaiset varastotasot.

Spot-hinta

  • Spot-hinta Suomi
  • Systeemihinta (SYS)

(Spot-hinta on sähköpörssissä muodostuva sähkön hinta kullekkin hinta-alueelle Pohjoismaissa. Vastaavasti systeemihinta on absoluuttinen sähkön pörssihinta, joka ei huomioi hinta-alueiden rajoituksia.)

Futuurit

  • ENOFUTBLYR-19
  • ENOFUTBLYR-20

(Futuuri tarkoittaa kunkin ajanjakson ENO-alkuisen systeemihintaisen johdannaisen hintaa tulevaisuuden ajanjaksolle. Esimerkiksi sähkön hinta vuodelle 2019 lasketaan seuraavasti: ENOFUTBLYR-19 + SYHELFUTBLYR-19.)

Johdannaiset

  • Hinta vuodelle 2019
  • Hinta vuodelle 2020

(Johdannaismarkkinoilla käydään kauppaa sähkön johdannaistuotteilla, joiden avulla sähkön hinta voidaan suojata tulevaisuuden ajanjaksoille. Taulukossa olevat hinnat ovat kokonaishintoja tuleville vuosille.)

Aluehintaerotuotteet

  • SYHELFUTBLYR-19
  • SYHELFUTBLYR-20

(SYHEL-alkuinen aluehintaerotuote kertoo Suomen aluehinnan tulevaisuuden ajanjaksolle sähköpörssissä. Aluehinta tarkoittaa käytännössä Suomen alueen Spot-hinnan ja Systeemihinnan välistä erotusta.)

Sähkön hinnat pörssissä

Diagrammeissa olevat sähkön hinnat ovat yksikössä euroa per megawattitunti (€/MWH) ja ne eivät sisällä arvonlisäveroa. Johdannaisten hinnat ovat kunkin kaupankäyntipäivän ASK-hintoja (myyntilaita) ja ne eivät myöskään sisällä sähköntoimitukseen liittyviä kustannuksia, kuten Fingrid Oyj:n kulutusmaksua, kaupankäyntimaksuja tai alkuperäsertifikaattien hintoja.

Sähkömarkkinakatsaus huhtikuu 2018
5 (100%) 2 votes
Käytämme sivustollamme evästeitä. Jatkamalla hyväksyt evästeiden käytön Lue lisää