Aurinkopaneelit: Viisi usein kysyttyä kysymystä

Aurinkopaneelit - mitä niistä tarvitsee tietää?

Aurinkopaneelit ovat monella mielessä keväällä valon lisääntyessä ja kesän lähestyessä. Aurinkopaneelien hinnat ovat tulleet rytisten alaspäin viime vuosina, mikä on lisännyt kiinnostusta pientuottajaksi ryhtymiseen. Pyysimme GreenEnergy Finlandin jälleenmyyntipäällikkö Antero Huttusta vastaamaan viiteen kysymykseen aurinkopaneeleihin liittyen.

1. Kannattavatko aurinkopaneelit Suomessa?

”Etelä-Suomen vuotuinen kokonaissäteilyn määrä on lähes samaa suuruusluokkaa kuin Pohjois-Saksassa. Suomessa säteily keskittyy kuitenkin eteläisempää Eurooppaa vahvemmin kesäkuukausille, joten tuotanto vaihtelee meillä enemmän vuodenaikojen mukaan. Suomessa vuoden keskilämpötila on alhainen, ja aurinkopaneelit tuottavat sähköä paremmin kylmässä ilmassa.”

2. Mitä hyötyjä aurinkopaneeleissa on?

”Aurinkopaneelit tuottavat äänettömästi puhdasta, uusiutuvaa energiaa ja pienentävät sähkölaskua. Aurinkosähkön käyttö vähentää riippuvuutta uusiutumattomista energialähteistä eli se on ekoteko ja hyvä investointi tulevaisuuteen. Paikallisella aurinkosähköntuotannolla parannetaan myös Suomen energiaomavaraisuutta.”

3. Kannattavatko aurinkopaneelit sijoituksena?

”Aurinkovoimalan takaisinmaksuaika kuluttaja-asiakkaille on tyypillisesti noin 15 vuotta, yritys- ja maatilakohteissa takaisinmaksuaika voi olla jopa alle 10 vuotta investointitukien avulla. Tämän jälkeen aurinkovoimala tuottaa ilmaista sähköä vielä kymmeniä vuosia. Yrityksille aurinkosähkövoimala on investointina hyvä, sijoituksen IRR (Internal Rate of Return) voi olla jopa 10 %. Aurinkosähkövoimalan hankinnan ja käytön kannattavuuteen vaikuttaa moni seikka. Tärkeimpiä ovat järjestelmän mitoitus ja hinta, kulutuspaikan sähkönhinta, auringon säteilymäärä ja paneelien asennus. Aurinkopaneelit vaativat runsaasti tilaa ja asennus kannattaa tehdä siten, että paneeleille tulevat varjostukset saadaan minimoitua. Aurinkosähkövoimala myös nostaa kiinteistön arvostusta mahdollisessa asunnon myyntitilanteessa. Oikein suunniteltu ja toteutettu aurinkovoimala on kannattava investointi.”

4. Miten aurinkopaneelien määrä mitoitetaan?

”Aurinkosähkövoimalan mitoituksessa on hyvä pitää lähtökohtana sitä, että tuotosta mahdollisimman suuri osa saadaan hyödynnettyä omassa kiinteistössä ja sähköverkkoon myytävä osa jää pieneksi kokonaistuotantoon verrattuna. Tällä tavoin päästään useimmiten parhaaseen taloudelliseen lopputulokseen. Aurinkosähköä kannattaa käyttää mm. lämminvesivaraajan lämmitykseen päiväaikana, jolloin saadaan energiaa varastoitua siihen ja minimoidaan verkkoon menevän sähkön osuutta.”

5. Mitä ylimääräiselle sähkölle tapahtuu?

”Mahdollinen ylituotanto menee sähköverkkoon. Aurinkopaneelien tuottamaa ylijäämäsähköä voi myydä, jos aurinkosähköjärjestelmä on liitetty sähköverkkoon ja aurinkosähkön tuottaja on sopinut sähkön myyjän kanssa ylijäämäsähkön myymisestä. Verkkoon syötetty sähkö mitataan tunneittain verkkoyhtiön sähkömittareilla. Mittaus ei aiheuta lisäkustannuksia tuottajalle. GEF aurinkosähkövoimalaan vakiona kuuluvan GEF Vision™ -tuotannonseurantajärjestelmän avulla asiakas voi seurata aurinkopaneelien tuotantoa reaaliajassa ja sovittaa sähkön kulutusta oman tuotannon mukaan. Järjestelmä luo mahdollisuuden myös esimerkiksi lämminvesivaraajan automaattiseen ohjaukseen paneelien tuotannon perusteella ja tällöin minimoidaan verkkoon päin menevän sähkön määrä ja saadaan säästöä joka säteestä.”

Antero Huttunen

KIRJOITTANUT: ANTERO HUTTUNEN

Kysymyksiin vastasi GreenEnergy Finlandin jälleenmyyntipäällikkö Antero Huttunen. Huttusella on neljän vuoden kokemus GreenEnergy Finlandilla aurinkosähköalasta ja lisäksi yli 14 vuoden kokemus kansainvälisistä energia-alan yhtiöistä.

Aurinkopaneelit: viisi usein kysyttyä kysymystä
3.8 (75%) 4 votes
Käytämme sivustollamme evästeitä. Jatkamalla hyväksyt evästeiden käytön Lue lisää