Sähkövertailu kannattaa!

Sähkön hinta vaihtelee jatkuvasti markkinoilla, minkä vuoksi sähköyhtiöt päivittävät ahkerasti sähkötarjouksiaan. Sähkövertailu kannattaa, sillä vain siten voit varmistaa, onko sinulla markkinahintoja vastaava sähkösopimus vai ovatko hinnat laskeneet tuntuvasti. Jo muutaman sentin muutos energiahinnassa näkyy sähkölaskuissa pitkässä juoksussa. Tee sähkön hintavertailu ja tutustu sopimuksiimme nyt!

Suomessa kotitaloudet ovat voineet kilpailuttaa sähkönmyyjän vuodesta 1998 alkaen. Voit siis valita haluamasi sähkönmyyjän, asuitpa missä päin Suomea tahansa. Tee sähkövertailu nyt!

Pörssisähkö

Ei määräaikaa

Näin sähkövertailu onnistuu

Sähkösopimuksissa on monia eri tekijöitä, jotka vaikuttavat sähkön hintaan. Tärkeintä on muistaa tehdä sähkövertailu keskenään samankaltaisille sähkösopimuksille. Esimerkiksi yöajan pörssisähkön tuntihinta on huono vertailukohta kahden vuoden kiinteälle sähkön hinnalle.

Yhtä tärkeää sähkövertailussa on kiinnittää huomiota kulutukseen, sillä kaikki sähkösopimukset eivät välttämättä sovi kulutustarpeisiisi. Muun muassa se, että kotisi lämpenee sähköllä tai asut kerrostalossa, on syytä huomioida sähkösopimusvertailussa. Tee siis sähkön hintavertailu ja pidä seuraavat asiat mielessä!

N

Muista, että kilpailutat sähkönmyyjää. Sähkönsiirron hoitaa aina paikallinen sähköverkkoyhtiösi.

N

Valitse, haluatko toistaiseksi voimassa olevan vai määräaikaisen sopimuksen.

N

Kiinnitä huomiota sekä energian hintaan että mahdolliseen kuukausimaksuun sähkövertailussa.

N

Sähkön hinta voi olla kiinteä tai muuttuva. Mieti siis, haluatko ennustettavuutta vaiko ajantasaisia hintoja.

N

Selvitä kulutustietosi, jotta saat tehtyä sähkövertailun mahdollisimman tarkoilla tiedoilla.

Sähkövertailu onnistuu myös puhelimitse! Soita numeroon 06 357 7750 (arkisin kello 9–19).

Usein kysyttyä

Sähkönsiirto ja -myynti

Muista vertaillessasi sähkösopimuksia, että olet kilpailuttamassa sähkönmyyntiä. Suomessa sähkölasku koostuu sähkönmyynnistä, sähkönsiirrosta ja veroista. Sähkönsiirron hoitaa aina paikallinen verkkoyhtiösi, eikä sen hintaan siksi voi vaikuttaa. Sen sijaan sähköenergian myynnin voit ostaa miltä sähköyhtiöltä tahansa. Älä siis huomioi sähkönsiirtohintoja, kun vertaat sähkösopimuksia keskenään. 

Sähkösopimustyypit

Sähkösopimus voi olla toistaiseksi voimassa oleva tai määräaikainen. Määräaikainen sopimus sitouttaa sekä sähkönmyyjää että asiakasta määräajan loppuun asti: sähkönmyyjä sitoutuu ostamaan sähköenergiaa sopimuksessa määriteltyyn hintaan, kun taas asiakas sitoutuu ostamaan sähköyhtiön ostaman energian. Tästä syystä määräaikaista sopimusta ei voi lopettaa ennen määräaikaa. Poikkeuksen tekee kuitenkin muutto, jolloin asiakas voi ottaa vanhan sopimuksensa mukaan uuteen osoitteeseen tai tehdä sähkövertailun ja ottaa kokonaan uuden sopimuksen.

Kiinteä tai muuttuva hinta

Sähkövertailussa kannattaa miettiä, kuinka tärkeää ennustettavuus on sinulle sähkölaskuissa. Käytännössä sinun on päätettävä, haluatko kiinteän vain muuttuvan sähkön hinnan. Kiinteähintaisessa sähkösopimuksessa sähkön hinta on vakio, tapahtuipa sähkömarkkinoilla mitä tahansa. Näin ollen sähkölaskusi suuruuteen vaikuttaa vain kuluttamasi sähkön määrä. Jos sähkön hinta on sen sijaan muuttuva, näkyvät markkinoiden nousut ja laskut sähkön hinnassa. Esimerkiksi Pörssisähkö-sähkösopimuksessa sähkön hinta noudattelee Spot-hintoja, jotka määrittävät energiahinnan jokaiselle päivän tunnille.

Energian hinta ja kuukausimaksu

Kun vertaa sähkön hintaa eri sähkösopimusten välillä, huomaa pian, että energian hinnoissa ja mahdollisissa kuukausimaksuissa on paljon eroja sähköyhtiöiden kesken. Jos sähkönkulutus on vähäistä, muodostaa kuukausimaksu merkittävän osan sähkölaskusta. Tällöin kuukausimaksuton sopimus hieman korkeammalla energian hinnalla on usein parempi vaihtoehto kuin sopimus, jossa on alhainen energian hinta yhdessä kuukausimaksun kanssa. Jos taas kulutus on suurta, kannattaa metsästää alhaista energian hintaa (snt/kWh).

Kulutustiedot

Erot sähkösopimusten välillä paljastuvat kunnolla vasta, kun sähkövertailu tehdään oikeilla kulutustiedoilla. Mutta mistä tiedän, paljonko kulutan sähköä? Helpoin tapa on kaivaa vanha sähkölasku esiin ja tarkistaa asia, niin saat parhaan käsityksen sähkönkulutuksestasi. Samalla näet, paljonko maksat sähköstä nykyisellä sähkösopimuksellasi.

Sähkön alkuperä

Sähkövertailussa kannattaa kiinnittää huomiota hinnan lisäksi sähkön alkuperään. Kun valitset esimerkiksi vesivoimalla tuotetun sähkön, sitoutuu sähköyhtiö ostamaan kulutuksesi verran vesivoimailla tuotettua sähköä. Ostopäätökselläsi on siis suora vaikutus ympäristöön. Nordic Green Energyltä saat valintasi mukaan joko vesi-, tuuli- tai aurinkosähköä tai Suomen luonnonsuojeluliiton sertifioimaa EKOenergia-merkittyä sähköä.