Aurinkosähkö sinunkin kotiisi?
Aurinkosähkö syntyy uusiutuvalla energialla, jonka tuotanto kehittyy parhaillaan vauhdikkaasti. Aurinkoenergian tuotanto on erittäin kestävää, koska sitä ei voi kuluttaa liikaa, eikä se tuota päästöjä toimiessaan. Aurinkosähkö on myös valinta, jolla vähennät riippuvuuttamme uusiutumattomista energialähteistä.
Pilviset päivät ja pimeä vuodenaika eivät ole ongelma aurinkosähkön asiakkaalle. Kuluttamaasi aurinkosähköä ei tuoteta samaan aikaan kun käytät sitä, sillä sähkö tulee kotiisi aina lähimmästä voimalaitoksesta. Sen sijaan valintasi vaikuttaa siihen, mitä tuotantomuotoa tuet sähkömarkkinoilla. Tee aurinkosähkösopimus jo tänään!
Aurinkovoima toimii hyvin Suomessa
On myytti, että Suomi olisi liian pimeä ja pohjoinen maa, jotta aurinkovoima voisi toimia meillä hyvin. Tosiasiassa Suomen olosuhteet ovat hyvin suotuisat aurinkovoimalle. Meillä on pitkät kesäpäivät ja yötön yö. Vaikka talvipäivät ovatkin lyhyitä, aurinkopaneelin hyötysuhde on parhaimmillaan pakkasilla, sillä lumi heijastaa auringonvaloa ja aurinkopaneelit toimivat paremmin kylmällä säällä kuin helteellä. Aurinkovoiman haasteet Suomessa ovat pikemminkin ylituotanto ja varastoinnin hankaluus.
Mitä, jos valitsisit uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön, kun uusit sähkösopimustasi? Lue, mihin kaikkeen sähkön kilpailutuksessa kannattaa kiinnittää huomiota.
Sähkön hinta vaihtelee jatkuvasti ja on monen asian summa. Lue lisää sähkön hinnasta ja sähkösopimusten hinnoittelusta!