Lokakuu 2017

Lokakuun Suomen spot-kuukausikeskiarvo, 33,42 €/MWh, oli markkinan odotusten mukainen. Kylmemmästä säästä huolimatta hinta laski syyskuusta yli 10 %, koska tuuli- ja ydinvoimatuotanto kasvoi ja siirtoyhteydet paranivat. Samoista syistä johtuen myös Suomen aluehintaero laski huomattavasti lokakuussa.

Nasdaqin pohjoismaisten sähköjohdannaisten markkinalla kaukaisempien jaksojen hintatrendi oli lokakuussa nouseva. Syyskuun tapaan johdannaishinnat heiluivat voimakkaasti myös lokakuun aikana. Erityisen volatiili oli päästöoikeusmarkkina, joka päästökaupan mahdollisten tiukennusten sekä Ison-Britannian päästöoikeuksien kohtalon aiheuttaman epävarmuuden vuoksi haki oikeaa tasoa Euroopan unionissa käytyjen keskustelujen pohjalta. Kivihiilen hinta vahvistui saatuaan tukea Aasian runsaasta kysynnästä sekä Australian ja Indonesian tuotantohäiriöistä. Kuun alussa saatiin ilmoitus Olkiluoto 3 -laitosyksikön säännöllisen sähköntuotannon viivästymisestä toukokuuhun 2019, mikä nosti sähköjohdannaisten hintoja vuodelle 2019. Kun muut fundamentit vetivät markkinaa ylöspäin, korkeat sademäärät sen sijaan kasvattivat pohjoismaisen hydrobalanssin lokakuun aikana selvästi pitkän ajan keskiarvotason yläpuolelle. Tämän myötä lähipään tuotteet päätyivät lähelle syyskuun päätöstasoa.

Spot-hinta

  • Spot-hinta Suomi
  • Systeemihinta (SYS)

(Spot-hinta on sähköpörssissä muodostuva sähkön hinta kullekkin hinta-alueelle Pohjoismaissa. Vastaavasti systeemihinta on absoluuttinen sähkön pörssihinta, joka ei huomioi hinta-alueiden rajoituksia.)

Futuurit

  • ENOFUTBLYR-18
  • ENOFUTBLYR-19

(Futuuri tarkoittaa kunkin ajanjakson ENO-alkuisen systeemihintaisen johdannaisen hintaa tulevaisuuden ajanjaksolle. Esimerkiksi sähkön hinta vuodelle 2018 lasketaan seuraavasti: ENOFUTBLYR-18 + SYHELFUTBLYR-18.)

Johdannaiset

  • Hinta vuodelle 2018
  • Hinta vuodelle 2019

(Johdannaismarkkinoilla käydään kauppaa sähkön johdannaistuotteilla, joiden avulla sähkön hinta voidaan suojata tulevaisuuden ajanjaksoille. Taulukossa olevat hinnat ovat kokonaishintoja tuleville vuosille.)

Aluehintaerotuotteet

  • SYHELFUTBLYR-18
  • SYHELFUTBLYR-19

(SYHEL-alkuinen aluehintaerotuote kertoo Suomen aluehinnan tulevaisuuden ajanjaksolle sähköpörssissä. Aluehinta tarkoittaa käytännössä Suomen alueen Spot-hinnan ja Systeemihinnan välistä erotusta.)

Sähkön hinnat pörssissä

Diagrammeissa olevat sähkön hinnat ovat yksikössä euroa per megawattitunti (€/MWH) ja ne eivät sisällä arvonlisäveroa. Johdannaisten hinnat ovat kunkin kaupankäyntipäivän ASK-hintoja (myyntilaita) ja ne eivät myöskään sisällä sähköntoimitukseen liittyviä kustannuksia, kuten Fingrid Oyj:n kulutusmaksua, kaupankäyntimaksuja tai alkuperäsertifikaattien hintoja.

Sähkömarkkinakatsaus lokakuu 2017
4.4 (88.57%) 7 votes
Käytämme sivustollamme evästeitä (cookies). Jatkamalla hyväksyt evästeiden käytön.